Lämmityskausi alkoi, muista ilmalämpöpumpun säännöllinen huolto
Milloin viimeksi olet huollattanut ilmalämpöpumppusi? Suosittelemme huoltoa, jos viimeisestä ilmalämpöpumpun perushuollosta tai esimerkiksi syväpuhdistuksesta on kulunut yli 2 vuotta. Ilmalämpöpumppu tulisi huoltaa 1-4 vuoden välein, riippuen esimerkiksi siitä, onko kotitaloudessa kotieläimiä, millainen kasvusto kotisi ympärillä on, tai kulkeeko asunnon vierestä ajoväyliä.
Ilmalämpöpumpun sisäyksikön epäpuhtaudet jäävät yleensä paikkoihin, joihin ei omatoimisesti imurilla tai muilla konsteilla pääse. Lika heikentää tehokkaasti lämmitys- ja jäähdytystehoa, jolloin puhallin ei toimi oikein. Suoritamme sisäyksikön pesun laitteella ja pesuaineella, jotka ovat suunniteltu vain tätä tarkoitusta varten. Pesulaitteella saadaan lämmönluovutuselementit puhtaaksi kauttaaltaan. Sisäyksikköä puretaan niiltä osin, että pesu on mahdollinen. Sisäyksikön pesuvedet kerätään talteen ainutlaatuisella kaukalolla, joten sisäyksikön alla oleva seinä ja lattia eivät sotkeennu.
Miksi ilmalämpöpumpun huolto on tärkeä?
Huollolla lisätään kodin viihtyvyyttä, kuten vaikutetaan sisäilman puhtauteen, sillä esimerkiksi likainen ilmalämpöpumppu voi lisätä mahdollisia allergiaoireita. Kokemuksesta voimme todeta, että monissa pitkään aikaan ilman huoltoa olleissa ilmalämpöpumpuissa on hometta. Sisäilmaa kuormittavat muun muassa tekstiileistä irtoava pöly, takan noki ja ruoanlaiton rasvat. Suuri kuormituksen lähde on ihmisistä ja lemmikeistä irtoavat partikkelit, kuten ihosolu ja karvat sekä ulkoa tulevat katupöly ja siitepöly. Kaikki tämä lika kiertää sisäyksikön läpi, osa tarttuu laitteen karkeasuodattimeen ja sisäpinnoille muodostaen hometta, ja loput kiertävät lämmönluovutuslevyjen läpi takaisin huoneilmaan. Likainen ilma kuormittaa ja allergisoi hengityselimiä. Laite tulee siis huollattaa tasaisin väliajoin. Huolletun ilmalämpöpumpun toimintavarmuus on myös parempi. Kauttamme onnistuu myös kylmäaineen lisäys järjestelmään.
Milloin ilmalämpöpumpun huoltoa kannattaa harkita?
Huolto kannattaa tilata, kun haluat päästä eroon pölystä, noesta, bakteereista, homeesta ja, kuten lemmikeistä irtoavista partikkeleista. Onko ilmalämpöpumppusi äänet kenties muuttuneet, tai havaitsetko pumpun lämmitys-, jäähdytys tai puhallustehon heikentyneen? Nämä voivat olla merkki huollon tarpeesta. Jos ilmastointilaite on jatkuvasti päällä, tai sisäyksiköstä kulkeutuu epämiellyttäviä hajuja, kannatta ottaa yhteyttä ammattilaisiin.
Mitä ilmalämpöpumpun perushuolto ja syväpesu sisältää?
Huoltopalvelumme on tarjolla kotitalouksien ilmalämpöpumpuille. Huollot suorittavat ammattilaisemme, joilla on turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) hyväksyntä. Näin varmistetaan, että työt tehdään sovittuna aikana, sovitulla toimitussisällöllä, huolellisesti ja laadukkaasti. Samalla varmistetaan ilmalämpöpumpun toimintavarmuus sekä tehokas ja terveellinen käyttö.
Ilmalämpöpumpun perushuollon sisältöön kuuluu:
Sisältää järjestelmän huollon, jossa on yksi sisäyksikkö ja ulkoyksikkö. (Perushuoltoa varten ilmalämpöpumpun sisäyksikkö saa olla max. 2,5 m korkeudessa ja ulkoyksikkö max 1,5 m korkeudessa.)
• Ilmalämpöpumppujärjestelmän yleiskunnon arviointi ja havaittujen epäkohtien kirjaaminen.
• Ulkoyksikön kiinnityksen ja tärinänvaimenninkumien tarkastus.
• Ulkoyksikön puhaltimen tarkastus ja ulkoyksikön kennon tarkastus.
• Putkistojen kotelointien tarkastus.
• Seinän läpiviennin tarkastus.
• Sisäyksikön kondenssivesilinjan toiminnan tarkastus ja huuhtelu.
• Sisäyksikön puhaltimen puhdistus.
• Asiakkaan hankkimien suodattimien vaihto.
• Jäähdytys- ja lämmitystehon varmistaminen
• Omatoimisen huollon opastus tarvittaessa.
Perushuollon lisäksi on mahdollista tilata syväpesu, joka käsittää:
• Sisäyksikön pesun sisältäpäin
• Sisäyksikön puhaltimen pesun
• Sisäyksikön pestävien suodattimien sekä irrotettujen osien pesun
• Ulkoyksikön kennon ja puhallinsiipien mekaaninen puhdistuksen.
Tutustu palveluihimme, ja varmista ilmalämpöpuppusi toiminta sekä puhtaampi sisäilma!